TUNTEETON OSA 1

Mulla ei vielä ollut lääkkeitä tähän aikaan, ei mennyt kuitenkaan kauan, kun menin lääkäriin ahdistuksen ja masennuksen takia.
Meidän omakoti taloon tuli putkiremontti keittiöön, jossa ei voitu asua sen aikana ja se kesti parisen kuukautta. Asuttiin ensin Samin porukoilla, Kankaanpäässä Samin mummulassa, kun hän vietti jonkin aikaa Porin toisessa asunnossa ja lopulta loppuaika asuttiin Porissa hänen mummun toisessa asunnossa. Näin Samilla oli lyhyt matka töihin. Olin käynyt jo intin ja olin sijaisena jonkun aikaa palvelukodissa. Joka loppujen lopuksi pahensi ahdistusta niin paljon, että oli pakko mennä lääkäriin, jotta voisin olla työelämässä.  Mutta vielä tällöin kun putkiremontti oli käynnissä olin työtön työnhakija, eikä mennyt enään kauan kun saatiin muuttaa kotiin takaisin ja silloin sain työpaikan sijaisena. 

Ennen lääkkeitä, loppuaika oli yhtä helvettiä, olo meni niin pahaksi, että en voinut käydä esimerkiksi tupakalla; oli se sitten meidän oma piha tai kerrostalon piha remontin aikana, ja sain kauheita paniikkikohtauksia. Juuri ja juuri sain röökin sytytettyä, mun kädet ja sydän hakkasi niin paljon, meikkaamisesta puhumattakaan. Kaupassa käynti ei tullut kysymykseenkään. Juuri ennenkuin sain sijaisuuden ja muutettiin takaisin kotiin, Sami sanoi, kun hän lähti aamulla töihin ja tuli iltapäivällä takaisin, että olin sängyssä samassa asennossa kuin aamulla, ennenkuin hän lähti. Näin jatkui parisen viikkoa tai kuukauden, en muista enään ja sain kammettua itseni ylös kaljan voimalla. Elin vain viikonloppusin, jolloin alkoholia meni törkeät määrät ja sekoilut tuli mukaan entistä enemmän. Krapulassa oli kauhea morkkis, joka jatkui melkein koko ensi viikon. Tulin vainoharhaiseksi, luulin jokaikisen ihmisen tahtovan mulle pahaa ja puhuvan musta paskaa. Kunnes tuli taas viikonloppu ja kaikki alkoi alusta. 

Sijaisuutta kesti muutaman kuukauden ja sain jotenkin voimaa mennä töihin, vaikka oli hirveä olo; kauhea paniikki ja vainoharhaisuus, sekä masennusta. Unohtelin asioita, unohdin kuinka pukea ja pestä, jakaa lääkkeitä ja puhua työkavereille. Joten pikkuhiljaa sulkeudun kokonaan. Olo meni niin pahaksi, että kesken työpäivän piti käydä oksentamassa ja tärinät oli ihan kauheita. 
Sitten tuli aika, jolloin tajusin, että jos haluan pysyä työelämässä ja elää, niin oli pakko päästä lääkäriin. Varasin ajan yksityiseltä yleislääkäriltä ja hän epäili mulla olevan ahdistusta ja vakavaa masennusta. Hän määräsi jotain masennuslääkettä ja sydämen tykytyksiin sykkeen tasaavaa lääkettä, mutta unilääkettä hän ei suostunut määräämään, koska pelkäsi, että otan yliannostukset, niinkuin olisin varmaan tehnytkin. 
 Seuraavat pari viikkoa meni sumussa töissä ja kotona. En muista siitä ajasta mitään. Menin uudestaan lääkäriin ja sanoin, että nämä ei sovi mulle. Sain jotain toista lääkettä. Sillon mulla loppu sijaisuus ja kotona en tehnyt muuta kuin nukuin. Uus työpaikka ei tullut kysymykseenkään. 

Sitten varasin ajan psykiatrille ja silloin ajettiin taas seuraava lääke alas ja kokeiltiin jotain muuta. En muista kuinka monta lääkettä siihen aikaan kokeilin. Pari vuotta mun elämästä meni kuin sumussa ja silloin myös lihoin paljon. Lääkkeiden annostuksen kanssa meni aikaa, ennenkuin löydettiin sopiva annostus ja pikkuhiljaa aina lääkitystä nostettiin. Kuvaan tuli mukaan aggressiivista käyttäytymistä ja sain kauheita raivokohtauksia selvinpäin ja kännissä.
 Aikaa meni yli vuosi, kunnes käytökseni laantui siedettäväksi, mutta sekoilut jatkui, enkä aina muistanut mitä tein ja mitä päähänpistoksia sain. Lääkkeiden annostusta nostettiin taas ja epäiltiin kaksisuuntaista. Ennenkuin vaihdoin psykiatrille ja sain mieltätasaavaa lääkettä, jotta rauhoittuisin illalla ja saisin nukuttua, niin ennen sitä en kirjaimellisesti nukkunut pariin kuukauteen ja aina päivällä sain nukuttua muutaman tunnin. Joten unirytmi heitti häränpyllyä. Tämä oli myös syy, miksi vaihdoin lääkäriä ammattilaiseen. Ja se oli paras päätös ikinä, vaikka aluksi siltä ei tuntunut.

 Kaksi vuotta siinä meni, ennen kuin pikkuhiljaa lääkkeet rupesivat tehoamaan ja löydettiin sopivat lääkemäärät. Nykyäänkin niitä on nostettu vielä tuosta, mitä oli silloin. Aggressiivisuutta kesti parisen vuotta ja ylikin ja se oli myös yksi sivuvaikutus, välillä niitä tulee vieläkin, mutta pystyn niitä hillitsemään paremmin. Myös teininä mulla oli aggerssiivisuutta, joten lääke pahensi sitä, mutta pikkuhiljaa ne rupesi tasaantumaan, vaikka ei kokonaan pois olekkaan. 

Lääkkeet kyllä vaikutti ja ahdistus rupesi tasaantumaan ja sain taas nukuttua ja muutenkin mieli tasaantui tai muuttui kokonaan. En enään tuntenut mitään, olin kuin zombi, kaiku itsestäni mikä olin joskus ollut. En tuntenut mitään Samia kohtaan, en perhettäni en muita ihmisiä kohtaan. Ainoat mistä välitin olivat kissani. Niiden läsnäolo ja kehräys ja silittely rauhotti mieltäni. Muuten olin kylmä ja tunteeton... JATKUU HUOMENNA