MUSTA TULEE ISONA...

Pienenä mulla oli vaikka mitä haaveita.. poliisi, palomies ja teininä tanssija ja se haave kyti kauan. 
Hoitaja musta sitten tuli ja se oli yksi haave saavutettu. Ajattelin, että hoitajan työtä teen sitten eläkeikään asti. seitsemän, kahdeksan vuotta myöhemmin se ei tunnukkaan enään omalta. Halusin myös kauan yrittäjäksi; en vaan sovi kenenkään alaiseksi ainakaan kovin hyvin. Siltä ainakin välillä tuntuu, niinkuin varmaan monella muullakin on päiviä, ettei jaksa katsella ketään tai ottaa käskyjä keneltäkään. Olen aina tykännyt tehdä itsenäisesti töitä, joten silloin kun olin siivoojana vähän aikaa niin se oli kyllä ihanaa; sai tehdä omaan tahtiin, omassa järjestyksessä ja yksin. 

Nykyään mietin vieläkin, että mitä haluan tehdä isona? Haave olisi olla mallina tai niinkuin nyt päällimmäinen haave on kirjoittaa. Niin ja halusin kauan myös lehteen töihin kirjoittelemaan juttuja. Olen myös innostunut kuvaamisesta, mutta eihän mulla ole edes kameraa!! Ehkä kaikkista isoin haave niin sanotusti on ollut psykologi tai vastaava. Se on aina ollut sellainen, mikä on kiinnostanut laajalti. Ehkä sen takia kiinnostavin koulutus ohjelma olikin mielenterveys- ja päihde, mihin sitten päädyinkin. Ihmisen mieli on aina ollut kiehtova ja olenkin opiskellut ja opiskelen vieläkin itsenäisesti kaikkea mieleen liittyvää. Siinä olen ollut aina hyvä, jos nyt pitää jotain keksiä. Jotenkin vain tiedän, miten ihmismieli toimii, jos niin voi nyt sanoa...

Niin... Eikö mun iässä jo kaikki pitäis olla selvää? Olla tekemässä uraa, mennä kohti haaveita, perustaa perhettä, nauttia lomista ja matkustella? Olenko siis jäänyt jälkeen yhteiskunnasta, kun en tiedä mitä haluan, enkä ole unelma- ammatissa, eikä ole lapsia?? Tuntuu välillä, että nyky-yhteiskunnassa täytyy kaikki tehdä kiireellä, että kolmekymppisenä on sitten saavuttanut kaiken?! Koska nykyään kaikilla on kiire ja musta tuntuu, että olen tippunut kyydistä aikaa sitten jo pois.
 Olenko ainoa, jota tulevaisuus välillä ahdistaa ja tämä meno, mitä nykyään porskutellaan etiäpäin, että välillä tekisi mieli vaan huuta SEIS!! Otetaan takapakkia!!!? En pysy mukana!!! Tuskinpa olen ainoa, joka näin välillä tuntee..  on kai maailmassa muitakin, jotka haluaisi pysähtyä ihmettelemään ja kummastelemaan maailman menoa ja luontoa ja mistä kaikesta me jäädään paitsi, jos jatketaan tätä pikavauhtia eteenpäin ja lopulta huomataan, että ollaan vanhoja ja ryppyisiä ja mitä on jäänyt kokematta, että kun vaan olisi pysähdytty välillä katsomaan maailman kauneutta ja oltaisiin oltu parempia ihmisiä toisillemme ja huomioitu ystäviämme paremmin. Tätäkö me halutaan? Silloin mieluummin haluankin jäädä kyydistä pois ja tulla etanavauhtia takaapäin. Miksi me halutaan olla suorituskeskeisiä ja kilpailla toisiamme vastaan, mitä me sillä loppujen lopuksi saavutamme? Onnellisuuttako? Rahaa? Ystäviä? Kunnioitusta? Mikä on loppujen lopuksi SE tärkein juttu. Ollaanko parempia kuin muut, kun ollaan siellä jossain korkealla ja sitten vasta hyväksytään muut ympärillä olevat ihmiset, mitä me haetaan ja mitä kohti me porskutellaan niin nopeaa vauhtia? Loppuako päin ja huomataan, että on liian myöhäistä? Kaukaa katsottuna, me näytetään varmaan muurahaisilta, jotka ei ikinä pysähdy ja vauhti on yhtä kova! Tämänkö me halutaan seuraavan sukupolven oppivan..... 
Niin, mikä SINÄ haluat olla isona? Minä en ainakaan tiedä, ei ole hajuakaan! 

 Ollaanko me kiireisiä omasta tahdosta, vai yhteiskunnan painostuksen alaisia? Ollaanko me itse luotu meidän aikataulut aamusta iltaan mahdollisimman hektisenä, vai nautitaanko me kiireestä? Entä me muut sitten, jotka eivät sovi tähän kategoriaan? Ollaanko me sitten niitä yhteiskunnan hyljittyjä pieniä sieluja, ollaanko me silti tärkeitä? Vai ollaanko me taiteilija sieluja kaikki muut, jotka eivät sovi yhteiskunnan normeihin? Niin mää haluaisin ajatella, pieniä taiteilijan alkuja, jotka nauttivat hetkestä ja tahto olla poikkeavia, pois samasta harmaasta massasta ja kiireestä. Me ollaan niitä itsenäisiä, joista tulee suuria filosofisteja, ainakin omassa luomassa maailmassamme, jossa voi olla jopa pientä fantasian kaikuja toisesta ulottuvuudesta..... Me teemme oman maailman, jossa on kaikki mitä me tarvitsemme.